Renkaat hyötykäyttöön
Suomessa on niin kutsuttu tuottajavastuuseen perustuva renkaiden kierrätysjärjestelmä. Se on lakiin perustuva järjestelmä, jolla ohjataan tehokkaasti käytettyjen renkaiden keräilyä ja sen tuloksena runsaat 90 % renkaista ohjautuu kierrätykseen.
Suomessa syntyy vuosittain n. 40 000 tonnia rengasromua, josta Peatec pystyy käsittelemään ensimmäisessä tuotantolaitoksessaan noin puolet. Raaka-aineen tuotantolaitoksen tarpeisiin toimittaa Kuusakoski Oy, jonka kanssa on solmittu monivuotinen yhteistyösopimus.
Mitä rengasromulle tapahtuisi, jos teidän tehtaanne ei sitä käsittelisi?
Rengasromua on käytetty esimerkiksi kaatopaikkojen rakenteisiin ja kaasunkeräyskerroksiin sekä tiehankkeiden meluvallien runkoihin, mutta nyt kuitenkin kaatopaikat ovat jokseenkin rakennettu ja tiehankkeitakin on vähän. Siksi renkaiden sijoittaminen alkaa tuottaa yhä enemmän päänvaivaa. Ilman hankettamme olisi tullut yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi löytää riittävästi käyttökohteita. Täytyy myös muistaa, että maassa ollessaan rengas maatuu hitaasti ja synnyttää haitallisia kaasuja.
Muut raaka-aineet
Pyrolyysiprosessia sovelletaan laajasti myös muiden raaka-aineiden jalostamisessa. Muun muassa metsäteollisuudessa on käynnissä tutkimushankkeita, joissa pyrolyysiprosessia sovelletaan hakkuujätteen jalostamiseen polttoaineeksi. Peatecilla on alustavat suunnitelmat raaka-ainepohjan laajentamiseksi. Tutkittavia, soveltuvia raaka-aineita ovat mm. suuri osa muoveista, puuhake, olki ja turve. Testaamme jatkuvasti mahdollisuuksia uusien kierrätysraaka-aineiden käyttöön.


